Tietokone alkuopetuksessa

Suhtaudun melko kriittisesti tietokoneisiin, tv:n ja videoiden katsomiseen ja pelikonsoleihin. Monet lapset viettävät mielestäni liikaa aikaa näiden laitteiden parissa ja siksi pyrin opetuksessani osittain karsimaan nämä elementit täysin pois.

En pidä tietokonetta sinänsä pahana, riippuu täysin miten sitä käyttää. Toissa kesänä valmistauduin ottamaan vastaan syksyllä opettajan urani ensimmäiset ekaluokkalaiset ja kesän aikana lueskelin lähes tulkoon kaiken kirjallisuuden pitä Lapin Yliopiston kirjastosta suomenkielellä oli lukemaan opettamisesta kirjoitettu. Norjalaisen Arne Tragetonin kirja esitteli Norjassa käytössä olevaa mallia, jossa oppilaat opettelivat ensin kirjoittamaan (tietokoneella) ja sitten vasta lukemaan. Tragetonin kirja innoitti minut kehittelemään oman tapani opettaa äidinkieltä alkuopetuksessa.

Kovasta vinkumisesta huolimatta en saanut luokkaani tietokonetta koulun puolesta, mutta oma vanha käytöstä poistettu läppärini ajoi hyvin asiansa. Tietokoneesta kun ei käytetty muuta kuin wordiä. Opettelimme kirjaimia pistetyöskentelyn avulla ja tietokone oli yhtenä pisteenä muiden joukossa. Lapset keksivät aina opiskeltavalla kirjaimmella alkavia sanoja, joita he kirjoittivat tietokoneella, myöhemmin ne tulostettiin ja jokaiselle sanalle piirrettiin kuva ja lapset tekivät ikään kuin sanakirjaa itselleen. Lapset todella kirjoittivat ekaluokan alusta alkaen sanoja tietokoneella, äänteet olivat eskarin jäljiltä hyvin hallussa ja alkuun minä olin tietokoneella olevan parin lähettyvillä ja tarvittaessa äänsin oppilaiden keksimiä sanoja hyvin hitaasta ja selkeästi ja oppilaat kirjoittivat kuulemansa äänteen. Montaakaan kirjainta ei tarvinnut opettaa, ennen kuin oppilaat hoksasivat kirjoittamisen idean ja saivat useinpien sanojen ensimmäiset tavut kirjoitettua itse ilman apua. Jo lukemaan oppineet lapset kirjoittelivat sanoja enemmän ja vähitellen siirtyivät lauseisiin ja lyhyihin satuihin, jotka liittyivät opeteltavaan kirjaimeen. Tietokoneella kirjoittamisen etuja oli, ettei lasten tarvinnut vielä osata kirjoittaa kirjaimia, kirjoittaminen oli vaivattomampaa ja helpompaa, koska monelle kirjoittaminen oli motorisesti rankkaa ja tietokone motivoi etenkin poikia kirjoittamaan.

2. luokalle tullessa saimme luokkaani koulun puolesta toimivan läppärin, jolla pääsee jopa nettiin. Kiitokset kaupungille siitä! Haaveilin kesällä siitä, että jokaisella oppilaalla olisi oma sähköpostiosoite ja saisin siten kannustettua oppilaita kirjalliseen viestintään. Sähköposti idea kaatui kuitenkin siihen, että sähköposteja on mahdoton valvoa ja jos joku törppö lähetteleekin sitten jotain ylimääräistä, niin hyvältä idealta menee pohja. Siispä aloitimme tänä syksynä bloggaamisen luokkani kanssa. Vanhempien kanssa sovittiin yhteisesti, mitä oppilaat saavat ja eivät saa julkaista (valokuvat oppilaista itsestään ja henkilötiedot kiellettiin). Oppilaat ovat nyt syksyn aikana harjoitelleet blogin käyttöä kirjoittamalla juttuja tekemisistämme, dokumentoineet tuotoksiaan, harjoitelleet piirrustusten skannaamista jne. Blogia voisi hyödyntää enemmänkin, mutta se on vielä ikään kuin kokeiluasteella ja kehittelemme sitä tässä vuoden mittaan. Blogiimme voi käydä tutustumassa osoitteessa:  http://tokaluokantouhuja.blogspot.fi/

Tietokone sopii siis mielestäni erinomaisesti alkuopetukseen, silloin kun lapset pääsevät sen avulla itse luomaan ja tuottamaan. Oppimispelejä, joissa lehmä ammuu oppilaan klikatessa oikeaa kirjainta tms. joissa lapsen ei välttämättä tarvitse tietää oikeaa vastausta vaan hän vain klikkailee vaihtoehtoja kunnes osuu vahingossa oikeaan, karsastan. Ne tekevät lapsesta passiivisen kuluttuja, minun tavoitteeni opetuksessa on aktiivinen tuottaja ja siihen tarkoitukseen vanha kunnon word sopii hyvin. Ja blogger jatkaa sitä, mihin word jäi, eli nyt kirjoitamme avoimemmin emmekä vain itsellemme.

Toiminnallisuutta luokkiin?

Olen kovin kiinnostunut mm. äidinkielen opettamisesta toiminnallisin keinoin ja olen jo kokeillutkin monenlaisia leikkejä ja puheharjoitteita pienryhmissä tai parin kanssa oman luokkani oppilaiden parissa. Haluan nostaa kuitenkin esiin muutaman näkökulman, joita toiminnallisiin harjoitteisiin siirryttäessä on hyvä huomioida. Kun alkaa miettiä näitä harjoitteita omassa luokassa on ajateltava asiaa myös niiden mahdollisten luokkaan integroitujen oppilaiden kannalta. Ensin on hyvä olla myös tiedossa ryhmän tiiviys siinä määrin, että tietää oppilaidensa kyvyt "palautua" taas mahdollisiin rauhallisimpiin toimintoihin tarvittaessa. On nimittäin niin, että esimerkiksi adhd diagnoosilla varustetun oppilaan kohdalla tämä ei sujukkaan ihan mutkattomasti ja nykyiselläänhän voi olla jokseenkin varma, että näitä oppilaita lähes joka luokalta löytyy. Ihan omasta kokemuksesta johtaen haluan ottaa esiin tämänkin näkökulman, vaikka toiminnallisuutta luokkiin ideaa kannatankin.Toinen seikka on tietysti ryhmän hallinta, joka on jokseenkin vaativaa pienten oppilaiden isoissa ryhmissä. m Useamman opettajan yhteistyö lienee vielä vähän käytössä olevana toimintamuotona erinomainen vaihtoehto toiminnallisia tehtäviä tehtäessä.

Olen myös kiinnittänyt huomioni oppilaiden reaktioihin toiminnallisia harjoitteita kohtaan.Oppilaat voivat kyseenalaistaa opettajan aseman luokassa tyyliin- no jos se nyt vaan meitä leikittää täällä- onko se oikea opettajakaan- tämänkin kaltaisia näkemyksiä saattaa koulussa vastaan tulla. Näin pääsenkin kiinni mieliaiheeseen, opettajan rooliin ja perinteiden taakkaan luokkatilanteissa. Opettajan roolihan on muutoksessa- enää hän ei ole "kansankynttilä" vaan jotain ihan muuta, mutta vienee aikansa ja vaatii uudenlaisten opettajien esiinmarssia, ennenkuin tietty opettajan prototyyppi mielleyhtymä riisuntuu myös(joidenkin) oppilaiden päistä.