Koulumaailmaan liittyy paljon tunteita

 

Olen lueskellut Taina Rantalan väitöskirjatutkimusta Oppimisen iloa etsimässä - kokemuksen etnografiaa alkuopetuksessa (2005). Valitsin kyseisen teoksen, sillä olen toiminnallisissa harjoituksissa Toiminnallinen äidinkieli -kurssiin liittyen keskittynyt pääosin tunteiseen ja tunnetaitoihin.

 

Kirjassa tutkitaan luokkahuoneessa esiintyviä tunteita oppimisen ilon näkökulmasta. Rantala lähestyy luokassa esiintyviä tunteita tulkitsemalla sekä omia kokemuksia että oppilaiden kokemuksia ja tunteita. Rantala tutkii, millaisissa tilanteissa hän havaitsee tunteita ja mitkä seikat hänen mielestään selittävät tunteiden ilmaantumista. Hän onnistuu kuvaamaan hyvin sitä kontekstia, jossa oppimisen iloa joko esiintyy tai ei esiinny. Tutkimus muodostaa kokonaisuutenaan mielenkiintoisen kertomuksen koulun arjesta.

 

Tutkimuksessa oppimisen ilo näyttäytyi oppimisprosessin aikana tai oppimisprosessin jälkeisenä onnistumisen ja osaamisen kokemuksena. Oppilaan on koettava tehtävä merkitykselliseksi itselleen sekä koettava itsensä kyvykkääksi tehtävään nähden. Myös leikki luo mahdollisuuden oppimisen ilon kokemiseen ja on itsessään tärkeää sekä mielekästä toimintaa lapselle. Leikin käsite liittyy myös vapauden käsitteeseen. Oppimisen ilo viihtyy vapaudessa, jolloin jokaisen opettajan tulisi pohtia vapauden toteutumista luokassaan. Vapaa leikki voisi olla esimerkiksi oppilaalle tyypillistä, vapaata ja arvostettua toimintaa.

 

Opettaja voi omalla toiminnallaan pyrkiä ohjaamaan oppimista tiettyyn suuntaan. Koulukonteksti määrittelee, mitä tunteita koulussa saa ilmaista ja mitä ei. Eri luokissa ja kouluissa saa ilmaista tunteitaan eri lailla. Osaa tunteisiin liittyviä ilmaisuja pidetään tavoiteltavina ja osaa pyritään välttämään. Kouluympäristö joko tukee tai ei tue oppimisen ilon esiintymistä. Oppimisen ja toiminnan halu löytyvät lapsesta valmiina, jolloin kouluympäristö voi joko edesauttaa tai estää lapsen perusolemuksen toteutumista.

 

Kirja oli kaikin puolin mielenkiintoista luettavaa ja suosittelen kyllä muillekin sitä luettavaksi!

Pauliina

Toi minnallisuus haastaa perinteisen oppimiskäsityksen

›Olen toiminnallisuutta opetukseen ottaessani törmännyt useamman kerran oppilaideni vanhoista oppimisympäristöistä kumpuaviin oppimiskäsityksiin. Olen suomi toisena kielenä -opettaja, ja toiminnallisuus ei ole kovinkaan tyypillistä niissä maissa, joista oppilaani tulevat. Oppilaat ovat usein hukassa oman roolinsa kanssa, ja etsivät epätoivon vallassa minun auktoriteettiani toiminnallisuuden pyörteissä. Heidän on vaikeaa hahmottaa, että oppimista tapahtuu, vaikka opettaja ei kaada tietoa heidän päähänsä.

Arviointi toiminnallisessa opetuksessa on niin ikään ollut oppilaille haastava pala. Oppilaat ovat usein jopa suuttuneet pidemmän prosessin jälkeen saatuaan työskentelystään arvion. Tyypillinen kommentti on "oisit sanonu, että tää arvioidaan, mie olisin tehny oikiasti". Oppilaat usein kuvittelevat, että näyttö annetaan kokeessa, ja kokeiden välissä voi tehdä mitä vain. Jatkuvat arviointi on heistä äärimmäisen epäreilua. Ruusukimpuillakaan ei ole S2-numeroa nostettu.

Maahanmuuttajaoppilaille tyypillisiä oppimiskäsityksiä (Annele Laaksonen) :

-oppimista tapahtuu, kun opettaja kaataa tietoa oppijan päähän

› -oppija itse ei voi aktiivisesti vaikuttaa oppimiseen

› -oppimiseen liittyy pakottamista

› -oppiminen on vakavaa -> oppilaan ja opettajan suhde

› -oppiminen on ulkoa oppimista

› -oppimista tapahtuu vain luokassa

› -oppiminen loppuu tutkintoon
Koen kuitenkin kaikesta huolimatta, että minun on haastettava oppilaani. On minun tehtäväni kasvattaa heistä elinikäisiä oppijoita, ja tutustuttaa heidät moniin ei oppimistapoihin. Ennen pitkää sitkainkin paju taipuu toiminnallisuuteen, ja oppilaat uskaltavat myöntää, että oppiminen on paitsi hauskempaa, myös tehokkaampaa, kun joka tunnilla ei hoeta kuorossa otsa rypyssä "kissa, kissan, kissaa, kissoja", vaikka toki tällekin toiminnolle on paikkansa ja aikansa.

Erityisen kiitollista opiskelun toiminnallistaminen on ollut ottamalla tietotekniikka mukaan opetukseen. Oppilaiden taidot ovat usein vain murto-osa siitä, mitä suomalaisilla, joten heillä riittää kirittävää, että he pääsevät mukaan tietoyhteiskunnann kärryille. Kirjoitamme paljon tietokoneilla, teemme Power Pointeja ja harrastamme tiedonhakua. Tietokone on kiitollinen oppimisympäristö erityisesti niille, joiden on hankalaa kirjoittaa kynällä pitkiä aikoja. Jopa nekin, jotka "eivät osaa yhtään mitään", pelailevat yllättävän ketterästi ekapeliä. Kaikkein antoisimpia hetkiä ovat usein ne viisiminuuuttiset tunnin lopussa, kun oppilailla on omaa aikaa Facebookissa. Tuolloin tapahtuvat usein ne oppimiskokemukset, jotka oppilaille jäävät mieleen, kun he tiedustelevat opettajan apua siihen, miten tyttö/poikaystävän murteita vilisevään viestiin oikein tulisi vastata.

Lopuksi komppaan vielä Eilan 5.11. julkaisemaa blogikirjoitusta oppaasta "Suomi kakkonen. opas opettajille" (toim. Mela ja Mikkonen). Tästä kirjasta olen minäkin löytänyt useita hienoja vinkkejä toiminnallisiin menetelmiin. Tutustukaa! Sen vinkit ovat hyvin sovellettavissa myös äidinkielen opetukseen.

Satu 
 
 

Mietteitä toiminnallisesta Suomi kakkosesta

Onko ideareppusi tyhjä? S2-opetus on kuluttavaa, opettajan pitää olla monena ja uusiutua joka tunniksi. Olen huomannut, että S2-opettaja jaksaa työssään paljon paremmin, jos työkaverina on toinen S2-opettaja, jonka kanssa voi jakaa kokemuksiaan ja näkemyksiään - suunnitella ja ideoida.  Aina tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan ole. Olen löytänyt kirjan, jossa opettajat kirjoittavat opettajille ja jossa puhutaan yhteistä kieltä yhteisesti kiinnostavista asioista.

Olitpa sitten kokenut tai kokematon S2-opettaja, Marjo Melan ja Pirjo Mikkosen toimittama Suomi kakkonen (2003) tarjoaa hyödyllisiä virikkeitä ja ideoita eri-ikäisten suomen oppijoiden opettamiseen. Siihen on kerätty sujuva paketti S2-opetusmenetelmistä ja didaktiikasta; sisältääpä se melkein valmiita tuntisuunnitelmia ja tehtäviäkin. 

Teoksessa on eri kirjoittajien (mm. Leila White, Ilona Kuukka) artikkeleita mm. leikkien, pelien ja draamojen hyödyntämisestä suomen oppimisessa, verkko-opetuksesta sekä S2-oppikirjoista. Toiminnallisissa harjoitteissa pääpaino on käytännönläheisessä  kielenkäytössä ja suullisessa kommunikaatiossa – kuitenkaan kirjallista ilmaisua unohtamatta.

Suomi kakkonen on innostanut ja kannustanut minua oman työni kehittämiseen ja uudistamiseen. Heterogeeniset ryhmät ovat olleet ainakin minulle suuri haaste jo usean vuoden ajan, mutta tästä teoksesta löytyy jokaisella selailukerralla uusia toimintamalleja kokeiltavaksi – ja taas työväsymys väistyy vähäksi aikaa. 

Suosittelen teosta lämpimästi kaikille toiminnallisesta S2-opetuksesta kiinnostuneille!

-Eila

Toiminnallisten luokkien apu erityisryhmille?

Jos olisi enemmän toiminnalliseen opetukseen profiloituneita luokkia, olisiko kouluissa vähemmän erityisoppilaita?

Haluan herättää keskustelua aiheesta. Miksi opettajat eivät suosi toiminnallisuutta luokissa enemmän? Melu? Auktoriteetin alasajon pelko? Vai missä syyt ovat ?Tämänpäivän koulussa pitäisi olla erilaisia luokkia ja vähemmän koulukirjoja! Lapset retkille ja tutustumaan sinne, missä he tulevat taitojaan tarvitsemaan, miten perinteisestä on niin vaikea luopua?

Miksi uudistajat vaiennetaan?

Haastattelin kerran jos toisenkin erästä erityisopettajaa ja hän oli sitä mieltä, että yksin on hankala tehdä mitään,mutta jos kukaan ei koskaan aloita,kaikki junnaa paikallaan.Jätetään opettajat jo suosiolla ne perinteiset tavat,jotka eivät oppilaiden oppimista paljon edistä ja siirrytään kokonaa uudenlaiseen opetuskulttuuriin..,mitä se sitten olisi?

Ottakaa kantaa tähän huutoon!

Aloitteleva ope