Toi minnallisuus haastaa perinteisen oppimiskäsityksen

›Olen toiminnallisuutta opetukseen ottaessani törmännyt useamman kerran oppilaideni vanhoista oppimisympäristöistä kumpuaviin oppimiskäsityksiin. Olen suomi toisena kielenä -opettaja, ja toiminnallisuus ei ole kovinkaan tyypillistä niissä maissa, joista oppilaani tulevat. Oppilaat ovat usein hukassa oman roolinsa kanssa, ja etsivät epätoivon vallassa minun auktoriteettiani toiminnallisuuden pyörteissä. Heidän on vaikeaa hahmottaa, että oppimista tapahtuu, vaikka opettaja ei kaada tietoa heidän päähänsä.

Arviointi toiminnallisessa opetuksessa on niin ikään ollut oppilaille haastava pala. Oppilaat ovat usein jopa suuttuneet pidemmän prosessin jälkeen saatuaan työskentelystään arvion. Tyypillinen kommentti on "oisit sanonu, että tää arvioidaan, mie olisin tehny oikiasti". Oppilaat usein kuvittelevat, että näyttö annetaan kokeessa, ja kokeiden välissä voi tehdä mitä vain. Jatkuvat arviointi on heistä äärimmäisen epäreilua. Ruusukimpuillakaan ei ole S2-numeroa nostettu.

Maahanmuuttajaoppilaille tyypillisiä oppimiskäsityksiä (Annele Laaksonen) :

-oppimista tapahtuu, kun opettaja kaataa tietoa oppijan päähän

› -oppija itse ei voi aktiivisesti vaikuttaa oppimiseen

› -oppimiseen liittyy pakottamista

› -oppiminen on vakavaa -> oppilaan ja opettajan suhde

› -oppiminen on ulkoa oppimista

› -oppimista tapahtuu vain luokassa

› -oppiminen loppuu tutkintoon
Koen kuitenkin kaikesta huolimatta, että minun on haastettava oppilaani. On minun tehtäväni kasvattaa heistä elinikäisiä oppijoita, ja tutustuttaa heidät moniin ei oppimistapoihin. Ennen pitkää sitkainkin paju taipuu toiminnallisuuteen, ja oppilaat uskaltavat myöntää, että oppiminen on paitsi hauskempaa, myös tehokkaampaa, kun joka tunnilla ei hoeta kuorossa otsa rypyssä "kissa, kissan, kissaa, kissoja", vaikka toki tällekin toiminnolle on paikkansa ja aikansa.

Erityisen kiitollista opiskelun toiminnallistaminen on ollut ottamalla tietotekniikka mukaan opetukseen. Oppilaiden taidot ovat usein vain murto-osa siitä, mitä suomalaisilla, joten heillä riittää kirittävää, että he pääsevät mukaan tietoyhteiskunnann kärryille. Kirjoitamme paljon tietokoneilla, teemme Power Pointeja ja harrastamme tiedonhakua. Tietokone on kiitollinen oppimisympäristö erityisesti niille, joiden on hankalaa kirjoittaa kynällä pitkiä aikoja. Jopa nekin, jotka "eivät osaa yhtään mitään", pelailevat yllättävän ketterästi ekapeliä. Kaikkein antoisimpia hetkiä ovat usein ne viisiminuuuttiset tunnin lopussa, kun oppilailla on omaa aikaa Facebookissa. Tuolloin tapahtuvat usein ne oppimiskokemukset, jotka oppilaille jäävät mieleen, kun he tiedustelevat opettajan apua siihen, miten tyttö/poikaystävän murteita vilisevään viestiin oikein tulisi vastata.

Lopuksi komppaan vielä Eilan 5.11. julkaisemaa blogikirjoitusta oppaasta "Suomi kakkonen. opas opettajille" (toim. Mela ja Mikkonen). Tästä kirjasta olen minäkin löytänyt useita hienoja vinkkejä toiminnallisiin menetelmiin. Tutustukaa! Sen vinkit ovat hyvin sovellettavissa myös äidinkielen opetukseen.

Satu