Olen lueskellut Taina Rantalan väitöskirjatutkimusta
Oppimisen iloa etsimässä - kokemuksen etnografiaa alkuopetuksessa (2005).
Valitsin kyseisen teoksen, sillä olen toiminnallisissa harjoituksissa Toiminnallinen
äidinkieli -kurssiin liittyen keskittynyt pääosin tunteiseen ja tunnetaitoihin.
Kirjassa tutkitaan luokkahuoneessa esiintyviä
tunteita oppimisen ilon näkökulmasta. Rantala lähestyy luokassa esiintyviä
tunteita tulkitsemalla sekä omia kokemuksia että oppilaiden kokemuksia ja
tunteita. Rantala tutkii, millaisissa tilanteissa hän havaitsee tunteita ja
mitkä seikat hänen mielestään selittävät tunteiden ilmaantumista. Hän onnistuu
kuvaamaan hyvin sitä kontekstia, jossa oppimisen iloa joko esiintyy tai ei
esiinny. Tutkimus muodostaa kokonaisuutenaan mielenkiintoisen kertomuksen
koulun arjesta.
Tutkimuksessa
oppimisen ilo näyttäytyi oppimisprosessin aikana tai oppimisprosessin
jälkeisenä onnistumisen ja osaamisen kokemuksena. Oppilaan on koettava tehtävä
merkitykselliseksi itselleen sekä koettava itsensä kyvykkääksi tehtävään
nähden. Myös leikki luo mahdollisuuden oppimisen ilon kokemiseen ja on
itsessään tärkeää sekä mielekästä toimintaa lapselle. Leikin käsite liittyy
myös vapauden käsitteeseen. Oppimisen ilo viihtyy vapaudessa, jolloin jokaisen
opettajan tulisi pohtia vapauden toteutumista luokassaan. Vapaa leikki voisi
olla esimerkiksi oppilaalle tyypillistä, vapaata ja arvostettua toimintaa.
Opettaja voi omalla toiminnallaan pyrkiä ohjaamaan
oppimista tiettyyn suuntaan. Koulukonteksti määrittelee, mitä tunteita koulussa
saa ilmaista ja mitä ei. Eri luokissa ja kouluissa saa ilmaista tunteitaan eri
lailla. Osaa tunteisiin liittyviä ilmaisuja pidetään tavoiteltavina ja osaa
pyritään välttämään. Kouluympäristö joko tukee tai ei tue oppimisen ilon
esiintymistä. Oppimisen ja toiminnan halu löytyvät lapsesta valmiina, jolloin
kouluympäristö voi joko edesauttaa tai estää lapsen perusolemuksen
toteutumista.
Kirja oli kaikin puolin mielenkiintoista luettavaa
ja suosittelen kyllä muillekin sitä luettavaksi!
Pauliina
Hei! Olen itse mukana freinetkoulun toiminnassa ja oppimisen ilon käsite tuntui liittyvän siihen toimintaympäristöön. Freinet´n mukaanhan lapset ovat hyviä työllistämään itseään ja jaksavat opiskella väsymättä ja innokkaasti, jos kokevat työskentelyn itselleen mielekkäästi. Koulussa ehkä vieläkin ajatellaan liian vähän oppijan tunteita ja onnistumisen elämyksiä. Juli
VastaaPoistaKuinka usein onnistummekaan tukahduttamaan oppimisen ilon kiireeseen? Joulu lähestyy, kauhea kiire kun joulujuhlavalmistelujen ohessa pitäisi ehtiä saada se ja se oppikirja loppuun, pitää se ja se koe...
VastaaPoistaSorrun itsekin silloin tällöin siihen, että kun on muka kiire saada asioita valmiiksi paukutan pikkuoppilaiden kanssa opettajajohtoisia tunteja koko pitkän päivän. Kirjaan tuli kyllä paljon tehtäviä tehtyä, mutta tunsivatko oppilaat oppimisen iloa?
Tämän syksyn aikana olen itse tajunnut sen, että ei se elämä ole sen ihanampaa ja auvoisempaa, jos matikankirjasta on kaikki sivut tehtynä. Olen miettinyt mitkä asiat minusta on tärkeitä, verrannut sitä opetussuunnitelmaan ja viisveisannut siitä, jos oppikirjasta jää jokin sivu tekemättä. Uskon, että asia, jonka oppiminen on tuottanut iloa, kantaa hedelmää pidemmälle kuin sellainen, joka on kiireessä paukutettu oppilaiden päihin.
Hei! Anniinalta tosi painavaa asiaa :). Oppikirja ei todellakaan ole opetussuunnitelma ja mielestäni juuri oppikirjan mukaan eteneminen tekee kiireen, sillä kirjoissa asiat on sirpeletietona ja irrallisina kokonaisuuksina. Esimerkiksi toiminnallisia menetelmiä vaikka kieliopissa käytettäessä voit helposti tavoittaa samalla suullisen viestinnän, ilmaisutaidon, kirjoittamisen, lukemisen, ryhmätyötaitojen jne. sisältöjä. Täytyy vain oppia arvioimaan asioitra toisin. Kun opetat oppikirjasta, opetat usein vain yhtä asiaa kerrallaan. Eikö? juli
VastaaPoistaOlen itsekin paininut viime aikoina tuon samaisen kiire-ongelman kanssa. Sitä tuntee huonoa omatuntoa, kun suunnitelmasta se ja se on tekemättä/toteuttamatta. Joulukuu on täyttynyt juhlilla, kalentereilla, ja vielä kerran juhlilla. Eräänä päivänä sitten tehtiin eskareiden kanssa ns. "rästitehtäviä", ja heräsin ajattelemaan samaa kuin Anniina. Mitä tässä nyt sitten omaksuttiin? Tehtäviä on tehty iso pino, mutta mikä jäi päällimmäisenä tuokiosta mieleen? Kaiken lisäksi sain itselleni vielä pahemman olon aikaiseksi. Tapa kun sotii kaikkia periaatteitani vastaan.
VastaaPoistaMutta palatakseni alkuperäiseen tekstiin. Teos, jota esittelet vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Aion ehdottomasti perehtyä siihen. Jäin miettimään lausettasi; opettaja voi omalla toiminnallaan pyrkiä ohjaamaan oppimista tiettyyn suuntaan. Itse toimin tällä hetkellä esiopettajana, ja eskarissa leikillä on vielä todella suuri merkitys. Jossain vaiheessa viime kevättä minua kuitenkin alkoi tympiä se, että lapset leikkivät aina samoja leikkejä. Hyllyissä on jos minkälaista peliä ym., mutta aina valittiin legot tai kotileikki. Siispä kehittelin eskariimme ns. toimintataulun. Idea toimintatauluun syntyi Matikasta on moneksi-teoksen innoittamana. Toimintataulu sisältää erilaisia leikkejä; esim. legot, pelaaminen, geomacit, tangram, tavulaatikot, askartelu, nukketeatteri jne. Leikkejä on taululla valittavana n. 6 (leikit vaihtuvat aika ajoittain, ja mietimme yhdessä lasten kanssa mitkä leikit laitamme tauluun). Toimintataulussa on kolme sääntöä; leikkiä ei saa vaihtaa kesken kaiken (koskee eskariaikaa), vain kolme samaan leikkiin ja samaa leikkiä ei saa valita kahtena päivänä peräkkäin. Kun lapsi on valinnut leikin, hän etsii oikean viikonpäivän ja laittaa nimensä leikin kohdalle. Taulu on toiminut yli odotusten. Vaikka minä ohjaankin leikkejä toimintataulun avulla, ovat lapset innostuneita ja leikkivät monipuolisia leikkejä. -Kirsi alias Kiisseli-